Monien mielestä vain kasvokkain tapahtuva koulutus tuottaa tuloksia. Virtuaalinen koulutus, webinaarit tai verkkokoulutukset voivat olla osa koulutusta, mutta tuloksia saadaan aikaan, kun toimitaan kasvokkain. Aika yleinen käsitys, vai mitä olet mieltä? Mutta miksi?
Kirjoitin aiemmassa postauksessani, että monet ovat erittäin skeptisiä virtuaalisen koulutuksen vaikuttavuudesta, erinäisistä syistä. Sinällään tämä on mielenkiintoinen ajatus, varsinkin nyt, kun suurin osa tekemisistämme tapahtuu verkon välityksellä. Me tapaamme toisiamme, kollegoitamme, sukulaisiamme, ystäviämme, opiskelutovereitamme ja tuntemattomia Teamsin, Zoomin tai muun vastaavan verkkoalustan kautta päivittäin. Koronapandemian myötä etätyöstä on tullut normi, ja monia vaivaakin eräänlainen ”Zoom-väsymys” (zoom-fatigue), kyllästyminen siihen, että kaikki pitää tehdä verkossa. Ihminen on sosiaalinen kokonaisuus, ja suhteet toisiin ihmisiin, ovat ne sitten työ- tai ystävyyssuhteita ovat keskeisiä hyvinvoinnillemme ja toiminnallemme. Me tarvitsemme muita, jotta tunnemme olevamme osa ympäröivää maailmaamme.
Yksi virtuaalisen koulutuksen parhaimmista puolista on se, että me voimme ylläpitää ja luoda sosiaalisia suhteita ja vuorovaikutusta toistemme kanssa, vaikka emme näe toisiamme. Se on erittäin tehokas ja aikaansaava tapa kouluttaa tai valmentaa, mutta tällöin meidän pitää tietää, miten luomme ja ylläpidämme vuorovaikutusta toistemme kanssa. Aina meidän ei ole edes virtuaalisessa koulutuksessa mahdollista nähdä toisiamme, mutta meillä on silti tapoja vuorovaikuttaa toistemme kanssa. Me olemme läsnä toisiamme varten.
Väittäisin, että yksi syy siihen, miksi edelleen ajattelemme kasvokkain tapahtuvan koulutuksen olevan se paras mahdollinen vaihtoehto, on se, että me olemme kasvaneet siihen. Jos mietitään millä tavoin me opimme oppimaan, niin meidät on alusta lähtien kasvatettu perinteiseen luokkahuonemalliin. Siihen, että me kokoonnumme yhdessä yhteen paikkaan oppimaan opettajan johdolla, olemme me sitten minkä ikäisiä tahansa. Ihminen on sosiaalinen eläin. Vuorovaikutus muokkaa ja muovaa meistä pitkälti sellaisia kuin me olemme. Joten kun me opimme jo pienestä pitäen sen, että oppiaksemme me tarvitsemme ympäristön, joka ruokkii ja muovaa meitä oppimaan, on ymmärrettävää, että ei ole helppoa omaksua uutta tapaa toimia.
Toinen syy siihen, miksi virtuaalisen koulutuksen ajatellaan olevan jotenkin huonompaa ovat meidän kokemuksemme siitä. Tällä viittaan nimenomaan tähän puhuva pää- lähestymistapaan. Ajatellaan, että kun joku puhuu ja ”kaataa” oppia tai informaatiota meidän suuntaamme, me oppisimme uutta. Loistava virtuaalinen koulutus ei kuitenkaan ole luento, tai informaatiopläjäys, vaan tyypillisesti se on erittäin vuorovaikutteista, livenä tapahtuvaa, fasilitaattorin vetämää koulutusta. Sillä on määritellyt oppimistavoitteet, ja osallistujat osallistuvat kukin omalta laitteeltaan käsin käyttäen verkkopohjaista oppimis- tai koulutusalustaa, joka on suunniteltu virtuaaliseen koulutukseen. Useimmiten ryhmäkoot ovat pieniä, jotta voidaan mahdollistaa mahdollisimman monipuolinen vuorovaikutus ja dialogi. Olet sitten samaa mieltä edellisen määritelmän kanssa tai et, niin virtuaalisen koulutuksen tärkein piirre on se, että se tähtää lopulta oppimiseen. Siihen, että osallistujat oppivat uuden taidon, tai saavat uutta tietoa, jota he voivat soveltaa. Se on osallistujan vuorovaikutusta fasilitaattorin ja muiden osallistujien kanssa yhteisesti jaetulla oppimismatkalla.
Kaiken kaikkiaan, virtuaalisella koulutuksella on monia etuja. Me voimme tavoittaa hajallaan olevat osallistujat paljon paremmin ja mahdollistaa koulutukseen osallistumisen kaikille. Koulutukseen käytetty aika on tehokasta, kun se tehdään lyhyemmissä pätkissä (vrt. päivä koulutuksessa), jolloin osallistujan on myös helpompi palata koulutuksesta takaisin työhönsä. Lisäksi osallistuja pystyy soveltamaan oppimaansa saman tien työssään. Nämä edut kuitenkin helposti jäävät tai jätetään huomiotta, koska emme välttämättä tiedä, että emme tiedä miten toimia virtuaalisessa ympäristössä. Ei ole ihme, että virtuaalinen koulutus tai virtuaaliset tapaamismuodot voidaan kokea epäonnistuneina, koska me emme tiedä, että voisimme toimia paremmin tai toisella tavalla.
Kun me osaamme yhdistää taidot fasilitoida virtuaalisissa ympäristöissä ja määritellyt oppimistavoitteet, meillä on mahdollisuus luoda virtuaalisista koulutuksista vähintään yhtä hyviä, ellei jopa parempia koulutuksia, kuin mitä kasvokkain tapahtuvat koulutukset ovat. Tämä on hyvinkin radikaali väite, mutta viimeistään tässä vaiheessa meidän tulee hyväksyä, että virtuaaliset koulutusmuodot ovat tulleet jäädäkseen. Totta kai meillä on muutosvastarintaa tätä kohtaan, koska meillä on niin vahvasti perimässämme käsitys siitä, millaista on oikeanlainen koulutus ja oppiminen. Eikä tässä ole mitään väärää. Se ei tarkoita sitä, että kasvokkain tapahtuva koulutus tai valmennus tulee häviämään, vaan sen rinnalla kulkee virtuaalisen kouluttamisen muoto. Meidän tulee silti kyetä vastaamaan muutokseen, ja vastaaminen siihen onnistuu uusia toimintatapoja omaksumalla. Kaikki samat hyvät periaatteet, joita käytetään kasvokkain tapahtuvassa koulutuksessa toimivat myös virtuaalisessa koulutuksessa. Samat tavoitteet, joita asetamme kasvokkaiselle koulutukselle soveltuvat myös virtuaaliseen koulutukseen. Samat tarpeet vuorovaikutukselle ja jaetuille kokemuksille, joita jaamme kasvokkain tapahtuvassa koulutuksessa ovat edelleen yhtä tärkeitä ja siirrettävissä myös virtuaaliseen koulutukseen. Keskeistä on vain oppia tavat joilla toimia, jotta saavutetaan se, mitä virtuaaliselta koulutukselta halutaan.
Comentários